Lantionpohjan fysioterapia

Mitä lantionpohjan fysioterapia on?

Fysioterapia on avainasemassa erilaisten lantionpohjan toimintahäiriöiden tunnistamisessa ja kuntoutuksessa.

Lantionpohjan toimintahäiriöistä kärsivät kaikenikäiset. Vaivaa esiintyy erityisesti naisilla. Naisen lantionpohjalle erityisiä vaatimuksia asettavat raskaus, synnytys, sekä hormonaaliset muutokset. Toimintahäiriöitä ovat: virtsankarkailu, ulosteen- ja ilmankarkailu, virtsaamis- ja ulostamisvaikeus, yhdyntäkivut sekä laskeumat.

Lantionpohjan lihasten toimintaa arvioidaan fysioterapiassa haastattelemalla, lantionpohjan lihasten manuaalisella palpaatiolla ja EMG-mittarilla. Asiaa lähestytään kokonaisvaltaisesti tutkaillen mm. arjen ja harrastuksen kuormitustekijöiden vaikutusta, asentoa, hengitystä, liikkuvuutta ja kehonhallintaa.

Ohjattu harjoittelu auttaa sinua tiedostamaan lantionpohjan toimintaa paremmin, joka motivoi harjoitteluun. Harjoittelu perustuu aina jokaiselle yksilöllisesti laadittuun hoitosuunnitelmaan, jonka etenemistä seurataan.

Tutkimisen ja harjoittelun apuvälineenä voidaan käyttää EMG biopalauteharjoittelua, josta asiakas saa välittömän visuaalisen palautteen lantionpohjan lihasten toiminnasta.

Toimiva lantionpohja on tärkeä osa hyvinvoivaa kehoa. Hyvinvoiva lantionpohja on kivuton, mutta tunteva. Lihaksista löytyy kaikki perusvoimaelementit –voimaa, kestävyyttä ja nopeutta sekä rentoutumiskykyä. Lantionpohjan aktivoituessa sen supistuksen suunta on ylöspäin ja se pystyy reagoimaan siihen kohdistuviin paineisiin. Lantionpohjan kunnosta huolehtiminen kuuluu kaiken ikäisille naisille läpi elämän.

Lisätietoa lantionpohjan fysioterapiasta ja meillä toimivista terapeuteista löydät osoitteesta www.suhkmama.fi.

Lisäksi lantionpohjan kiputiloihin apua löytyy SUHK Kipuasemalta.

Lantionpohjan fysioterapia Henkilöstö

Terhi Antikainen

Fysioterapeutti, Seksuaalineuvoja, hintaluokka 2 ja 4

Toimipisteet

Espoo - Niittykumpu, Espoo - Suomenoja


Rita Heikkilä

Urheiluhieroja, hintaluokka 1

Toimipisteet

Espoo - Suomenoja


Reetta Haavisto

Urheiluhieroja, Fysioterapeutti, hintaluokka 2 ja 3

Toimipisteet

Espoo - Suomenoja


Maria Laatikainen

Urheiluhieroja, hintaluokka 1

Toimipisteet

Espoo - Suomenoja


Janina Paavilainen

Urheiluhieroja, hintaluokka 1

Toimipisteet

Espoo - Suomenoja


Vilma Kivistö

Fysioterapeutti, Personal trainer, hintaluokka 2 ja 3

Toimipisteet

Espoo - Suomenoja


Susanna Antikainen

Urheiluhieroja, Personal Trainer, hintaluokka 2

Toimipisteet

Espoo - Espoonlahti, Espoo - Tapiola


Riitta Vesanen

Fysioterapeutti, Lymfaterapeutti, Urheiluhieroja, hintaluokka 2 ja 3

Toimipisteet

Espoo - Espoonlahti, Espoo - Suomenoja


Sara Seppäläinen

Fysioterapeutti, Seksuaalineuvoja, Urheiluhieroja, hintaluokka 2 ja 4

Toimipisteet

Espoo - Espoonlahti, Helsinki - Kamppi


Sonja Sallinen

Urheiluhieroja, hintaluokka 1

Toimipisteet

Espoo - Espoonlahti


Nina Weiman

Urheiluhieroja, hintaluokka 2

Toimipisteet

Espoo - Tapiola


Riitu Rautionaho

Fysioterapeutti, urheiluhieronta, hintaluokka 2 ja 3

Toimipisteet

Espoo - Tapiola


Alisa Kettunen

Urheiluhieroja, hintaluokka 1

Toimipisteet

Espoo - Tapiola


Paula Varhimo

Urheiluhieroja, hintaluokka 1

Toimipisteet

Espoo - Tapiola


Ronja Tienhaara

Urheiluhieroja, Fysioterapiaopiskelija, hintaluokka 1

Toimipisteet

Espoo - Tapiola


Milla Noutere

Urheiluhieroja, Voice Massage, hintaluokka 1

Toimipisteet

Espoo - Leppävaara


Suvi-Tuuli Suokas

Urheiluhieroja, hintaluokka 2

Toimipisteet

Espoo - Leppävaara


Jenni Toivonen

Fysioterapeutti, hintaluokka 2 ja 3

Toimipisteet

Espoo - Leppävaara, Helsinki - Konala


Helena Santala

Urheiluhieroja, Voice Massage, hintaluokka 1

Toimipisteet

Helsinki - Kamppi


Iida Viitanen

Fysioterapeutti, Urheiluhieroja, hintaluokka 2 ja 3

Toimipisteet

Helsinki - Etu-Töölö, Helsinki - Kamppi


Virve Tavia

Fysioterapeutti, Seksuaalineuvoja, hintaluokka 2 ja 3

Toimipisteet

Helsinki - Kamppi, Helsinki - Käpylä


Taru Kortelainen

Urheiluhieroja, hintaluokka 1

Toimipisteet

Helsinki - Kamppi


Laura Korhonen

Osteopaatti, Urheiluhieroja, hintaluokka 2 ja 3

Toimipisteet

Helsinki - Kamppi


Marika Sjöblom

Fysioterapeutti, Urheiluhieroja, hintaluokka 2 ja 3

Toimipisteet

Helsinki - Käpylä


Sanni Raassina

Urheiluhieroja, hintaluokka 1

Toimipisteet

Helsinki - Käpylä


Jannike Wesander

Urheiluhieroja, Fysioterapiaopiskelija, Personal Trainer, hintaluokka 1

Toimipisteet

Kirkkonummi


Outi Riesen

Urheiluhieroja, jalkaterapeutti, hintaluokka 1

Toimipisteet

Kirkkonummi


Janica Vaskelainen

Fysioterapeutti, Urheiluhieroja, hintaluokka 2 ja 3

Toimipisteet

Kirkkonummi


Fanni Laurila

Urheiluhieroja, hintaluokka 1

Toimipisteet

Helsinki - Etu-Töölö


Katriina Pohjola

Fysioterapeutti, hintaluokka 2 ja 3

Toimipisteet

Espoo - Niittykumpu


Heli Harsunen

Fysioterapeutti, FM, hintaluokka 2 ja 4

Toimipisteet

Espoo - Niittykumpu


Niika Himanen (ent. Kyllönen)

Urheiluhieroja, Osteopaattiopiskelija, hintaluokka 2

Toimipisteet

Espoo - Niittykumpu


Iida Nenonen

Urheiluhieroja, hintaluokka 1

Toimipisteet

Espoo - Niittykumpu


Ada Torala

Urheiluhieroja, hintaluokka 1

Toimipisteet

Helsinki - Konala


Hanna Sandberg

Urheiluhieroja, Personal Trainer, hintaluokka 1

Toimipisteet

Tampere


Heidi Merisalo

Urheiluhieroja, hintaluokka 1

Toimipisteet

Tampere


Sofiia Wennström

Urheiluhieroja. hintaluokka 1

Toimipisteet

Tampere



Ajanvaraus