Lantionpohjan fysioterapia

Fysioterapia on avainasemassa erilaisten lantionpohjan toimintahäiriöiden tunnistamisessa ja kuntoutuksessa. Lantionpohjan toimintahäiriöistä kärsivät kaikenikäiset. Vaivaa esiintyy erityisesti naisilla. Naisen lantionpohjalle erityisiä vaatimuksia asettavat raskaus, synnytys, sekä hormonaaliset muutokset. Toimintahäiriöitä ovat: virtsankarkailu, ulosteen- ja ilmankarkailu, virtsaamis- ja ulostamisvaikeus, yhdyntäkivut sekä laskeumat.

Varaa aika
Lantionpohjan fysioterapia

Mitä lantionpohjan fysioterapia on?

Lantionpohjan lihasten toimintaa arvioidaan fysioterapiassa haastattelemalla, lantionpohjan lihasten manuaalisella palpaatiolla ja EMG-mittarilla. Asiaa lähestytään kokonaisvaltaisesti tutkaillen mm. arjen ja harrastuksen kuormitustekijöiden vaikutusta, asentoa, hengitystä, liikkuvuutta ja kehonhallintaa.

Ohjattu harjoittelu auttaa sinua tiedostamaan lantionpohjan toimintaa paremmin, joka motivoi harjoitteluun. Harjoittelu perustuu aina jokaiselle yksilöllisesti laadittuun hoitosuunnitelmaan, jonka etenemistä seurataan.

Tutkimisen ja harjoittelun apuvälineenä voidaan käyttää EMG biopalauteharjoittelua, josta asiakas saa välittömän visuaalisen palautteen lantionpohjan lihasten toiminnasta.

Toimiva lantionpohja on tärkeä osa hyvinvoivaa kehoa. Hyvinvoiva lantionpohja on kivuton, mutta tunteva. Lihaksista löytyy kaikki perusvoimaelementit –voimaa, kestävyyttä ja nopeutta sekä rentoutumiskykyä. Lantionpohjan aktivoituessa sen supistuksen suunta on ylöspäin ja se pystyy reagoimaan siihen kohdistuviin paineisiin. Lantionpohjan kunnosta huolehtiminen kuuluu kaiken ikäisille naisille läpi elämän.

Laskeumarengas ja laskeumakuutio sovitukset osana lantionpohjan fysioterapiaa

Lantionpohjan laskeuman oireita voidaan hoitaa myös lantionpohjan apuvälineillä – laskeumarenkaalla tai -kuutiolla eli pessaareilla. Apuväline voi tuoda tarvittavan tuen emättimen seinämille, jolloin oireita saadaan helpotettua. Apuvälinettä voi käyttää koko päivän tai vain esimerkiksi liikunnan aikana.

Voit hyötyä laskeumarenkaasta tai laskeumakuutiosta silloin, kun:

  • sinulla on laskeuman aiheuttamaa paineen tunnetta
  • sinulla on virtsankarkailua
  • et halua leikkaukseen tai leikkaus ei ole tällä hetkellä ajankohtainen tai mahdollinen
  • toivot laskeuman oireiden lievittymistä

Apuvälineen käyttöönotossa on tärkeää löytää ensin itselle sopivankokoinen väline. Vastaanottokäynnillä voi sovittaa useampaa eri kokoa, ja kun sopiva koko on löytynyt, ei laskeumarengasta tai -kuutiota tulisi edes paikalla ollessaan huomata, ja oireiden tulisi lievittyä tai helpottaa kokonaan. Hoitokäynniltä saa myös yksityiskohtaisen ohjeistuksen apuvälineen käyttöön.

Laskeumarenkaiden ja -kuutioiden sovituksia SUHKilla tekevät:

Tiedustelut ja ajanvaraus sovitukseen tehdään suoraan lantionpohjan fysioterapeutilta. Voit ottaa haluamaasi lantionpohjan fysioterapeuttiin yhteyttä sähköpostitse

Lisäksi lantionpohjan kiputiloihin niin miehille kuin naisille apua löytyy SUHK Kipuasemalta.

Osta lahjakortti itselle tai lahjaksi

Yhteystiedot

  • Suomen Urheiluhierontakeskus SUHK oy
  • info(at)suhk.fi
  • www.suomenurheiluhierontakeskus.fi
  • Y-tunnus: 2620314-8

© 2026 Suomen Urheiluhierontakeskus SUHK Oy | Toimitusehdot | Rekisteriseloste | Omavalvontasuunnitelma