Hieronta - Bannerikuva

Minusta

Olen toiminut pitkään alan moniosaajana. Urheiluhierojaksi valmistuin 2002 ja fysioterapeutiksi 2015. Tässä välissä kävin lisäksi kolmen vuoden ajan opiskelemassa perinteistä kiinalaista lääketiedettä. Onhan minua kutsuttu myös Turun lahjaksi suomalaiselle hyvinvointi- ja kuntoutusalalle. Tästä hyvä esimerkki on tarjoamani akupunktio, jolla voidaan hoitaa tuki- ja liikuntaelinsairauksien lisäksi monia muita vaivoja, kuten päänsärkyä, migreeniä, kuukautiskipuja.

Pyrin löytämään asiakkaalle parhaan mahdollisen yksilöllisen hoitotavan, hyödyntäen osaamistani ja kokemustani. Päivitän jatkuvasti osaamistani, ja kurssimuotoisia opintoja löytyy mm. kinesioteippauksen, kosmeettisen akupunktion ja shiatsun parista. Olen myös toiminut 8 vuotta hierojakoulussa kouluttajana. Omaa kokemusta urheilun puolelta on ammattitanssijana sekä nykyään jääkiekon, pyöräilyn ja mailapelien harrastamisen osalta. 

Vapaa-aikani vietän tyttäreni kanssa seikkaillen, vaimoni kanssa hyvästä ruoasta nauttien, mökkeillen, jääkiekkoa seuraten, sekä suoratoistopalvelua kuluttaen. 

Asiakkaiden kommentteja:

“Suuret kiitokset Mikolle, joka teki akupunktuurin ja hieronnan pe, hän teki enemmän kuin mitä olin tilannut! Muutama tunti toimenpiteen jälkeen kaksi viikkoa kestänyt päänsärky hävisi, eikä ole vieläkään (sunnuntaina) tullut takaisin!”


“Kokemus sekä ammattitaito paistoi hierojasta läpi. Tulen varmasti uudestaan!”


“Tulin hoidattamaan tenniskyynärpäätä akupunktiolla Mikko Ravealle. Hoito toimi täydellisesti ja pitkään vaivannut kipu poistui kokonaan. Olen tästä sekä vaikuttunut että hyvin kiitollinen. “


“Yksi parhaimmista hieronnoista jossa olen käynyt.”


“Mukava ja mutkaton ensikäynti. Akupunktioneulat kiva kokemus, olo rennompi seur.päivänä”


"Mikko Ravealla on todella laaja-alainen osaaminen ja tieto-taito ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Hän on paras hieroja jolla olen koskaan käynyt, päänsärky hävisi ja lukon aukesi kropasta. Itselläni krooninen migreeni ja sain Mikolta konkreettista apua ja neuvoja olooni. Kaiken kukkuraksi Mikko on helposti lähestyttävä, todella mukava ja ammattimainen. ISO suositus kaikille :)"

Tervetuloa vastaanotolleni Suomenojan toimipisteeseen!

IG: @fysioravea

mikko.ravea(at)suhk.fi

Hinnasto:

Fysioterapia 30 min 64 €

Fysioterapia kontrolli 64 €

Fysioterapia 45 min 74 €

Fysioterapia 60 min 84 €

Fysioterapia ensikäynti 84 €

Hinnasto

  • Akupunktio 45 min 60,00 €
  • Akupunktio 60 min 70,00 €
  • Fysioterapia ensikäynti 84,00 €
  • Fysioterapia 30 min 64,00 €
  • Fysioterapia 45 min 74,00 €
  • Fysioterapia 60 min 84,00 €
  • Fysioterapia kontrolli 64,00 €
  • Kipuasema Ensikäynti 84,00 €
  • Urheiluhieronta 30 min 45,00 €
  • Urheiluhieronta 45 min 55,00 €
  • Urheiluhieronta 60 min 65,00 €
  • Urheiluhieronta 90 min 95,00 €

Minut löytää

Espoo – Suomenoja

Saamani palautteet

Varaa aika