Kuormitus rasitusvammojen aiheuttajana

Mikä ihmeen (piilo)kuormitus?

Kesä lähestyy ja ulkona liikkumisen määrä kasvaa samassa suhteessa. Tekee mieli lähteä lenkkeilemään ja pyöräilemään oikein kunnolla. ”On pimeys ohi, taas kuljetaan valoon päin…” Lauloi Tommi Läntinen jo aikoinaan. Kuulostaako tutulta? 

Lämpimällä ilmalla liikkumisen ihanuuden voi pilata vain yksi asia. Tyypillisin lause, jonka vastaanotolla kuulen: ”En mä mitään erikoista tehnyt, se vaan tuli kipeäksi.” Syyllinen on helppo tunnistaa. Rasitusvamma! Tämä monen kevääseen ja kesään kuuluva ongelma keikkuu vuodesta toiseen vammatilastojen kärkipaikoilla. Se ilmestyy milloin missäkin päin kehoa. Se on ongelma, joka voi helposti pilata koko kesän tai jopa koko vuoden.

Useimmiten rasitusvamma alkaa inhottavana pienenä tuntemuksena, joka nyt ei niin paljoa haittaa, mutta vähän häiritsee. Sitten se alkaa tuntua enemmän ja haitata jo selkeästi liikkumista. Tulee olo, että en minä lähde nyt sinne lenkille, kun toi on vähän kipeä. Sitten huomataan, että on jo elokuu ja ongelma sen kuin jatkuu.

Pitäähän se itsekin kokeilla

Fysioterapeuttina olen omaksunut tavan oppia kokemuksen kautta, niin pitihän tuo rasitusvammakin itsekin oppia – melkein kirjaimellisesti – kantapään kautta. Piilokuormaa on todella vaikea (jollei mahdotonta) havaita itse, varsinkaan, jos ei tarkkaan seuraa omaa liikkumistaan (mitä n. 99 % meistä ei tee). Yleensä diagnoosi selviää vasta jälkikäteen, kuten itsellenikin kävi. Tässä on siis minun tarinani, joka toimikoon samalla opettavaisena esimerkkinä…

Lumet alkoivat sulaa ja aurinko paistoi. Olin tämän vuoden alussa vaihtanut kotikylän jalkapalloseuraan pelaamaan futista, ja treenannut enemmän kuin pitkään aikaan. Kaikki tuntui hyvältä. Oli sarjakauden avauspeli, ja alkuverryttelyn juoksuissa kaikki tuntui hyvältä. Seuraavaksi hieman syöttelyä, vielä kevyesti ja rauhassa, koska alkuverryttely. Yhdellä askeleella, ilman ennakkovaroituksia, ilman suurempia ponnistuksia, oikea pohje kramppaa ja sattuu niin paljon, ettei astumisesta meinaa tulla mitään. MITÄ IHMETTÄ TAPAHTUI? kaikuu päässäni, ja samalla Arttu Wiskarin ”Tässäkö tää oli” kajahtaa soimaan korvien välissä. No, se peli todellakin oli siinä, ja siitä sitten ihmettelemään mitä tapahtui. ”Enhän mä ole tehnyt mitään erikoista.”

Kelataanpa hieman taaksepäin

Kun selvisin järkytyksestä, mietin siinä nurmijärveläisen jalkapallokentän vaihtopenkillä, että mistä tämä oikein johtui. En päässyt oikein mihinkään lopputulokseen. Onneksi kuitenkin voitettiin se peli. Pari päivää myöhemmin, kun pohje alkoi palautua, ja kävely näytti taas suhteellisen normaalilta, asiat alkoivat pikkuhiljaa avautua kuin Joël Dickerin kirjoissa (joille myös vahva suositus!). Tällä kertaa todennäköinen totuus löytyi Polarin kellosta. 

Kelatessani kelloon kertynyttä dataa aloin huomata tiettyjä asioita. Olin juuri kohtalokasta peliä edeltäneenä päivänä tullut futsal-maajoukkueen leiriltä, joka kesti 11 päivää. Mietin, ettei leiri niin raskas ole, että se tähän vaikuttaisi. Ehdinhän treenaamaankin leirillä vain neljä kertaa 11 päivän aikana, mikä oli normaalia vähemmän.

Pyörittelin Polarin appin näyttämää dataa, ja sieltä totuus lopulta sitten iski kuin metrin leka. Katsoin päivittäisiä askelmääriä, ja otin vertailuajankohdiksi kaksi viikkoa ennen leiriä ja leirin ajan. Ennen leiriä askelmääräni oli keskimäärin 8 000 askelta päivässä, kun leirin aikana keskiarvo oli tuplaantunut 16 000 askeleeseen. Sinne se kuormituspiikki oli piiloutunut normaalin päivittäisen liikkumisen sekaan.

Kuomitus, tuo ihana syypää

Oikeastaan kaiken voi laittaa kuormituksen syyksi. Stressi lisää kuormitusta henkisesti ja fyysisesti. Useimmiten niin tekee myös ilman lämpeneminen ja lumen sulaminen. Samoin saattaa tehdä myös loma – silloin on aikaa liikkua ja touhuta. Kuormitus on kaiken avain. Vanha sanonta ”liikaa liian nopeasti” on hieno lause, jota voi viljellä missä vain. Harmi vaan, että kuormitustilanteen hoksaa vasta jälkikäteen. 

Sitten kun jonnekin sattuu, kuormitus on saanut paljon kavereita avukseen. Milloin syyllinen on ”huonot” kengät, milloin kova alusta, milloin ikä tai pituuskasvu. Lista on pitkä. Näillä kaikilla voi olla merkitystä asiaan, mutta useimmiten vaikutus on aika marginaalinen. Niiden takana pääsyyllinen, liika kuormitus, saa piilotella rauhassa, emmekä edes tajua asian oikeaa laitaa.

Pohjimmiltaan kehomme toimii siis niin, että kun sitä rasitetaan, se adaptoituu eli tottuu kuormitukseen – jos sille annetaan sopivasti aikaa palautua. Kun kuormituskynnys on ylitetty, kudos alkaa ärtyä ja sinne syntyy kipua. Hoitona tähän ongelmaan on selvittää miksi, kyseessä oleva kudos kuormittuu yli sietokyvyn, ja mitä asialle voisi tehdä. 

Tässä tullaan lopulliseen hoitokeinoon eli kuormituksen säätelyyn. Useimmiten se ei tarkoita lepoa, sillä totaalinen lepo on monesti huonoin vaihtoehto. Kun lepäämme tarpeeksi pitkään, kudosten sietokyky laskee ja ärsytyskynnys alenee. Näin ollen kudokset tulevat jatkossa entistä herkemmin kipeäksi, ja kestävät aina vain vähemmän kuormaa. 

Kuormituksen säätelyyn kuuluu isona osana liikkumisen ja harjoittelun rytmittäminen sekä voimaharjoittelu. Muita apua tuovia konsteja voivat olla esim. pohjalliset, joiden tarkoitus ei ole korjata mitään, vaan ohjata kuormituksen paikkaa tilapäisesti eri kohtaan. Samoin kuormitusta voidaan ohjata teippauksilla.

Lisäksi erilaisilla manuaalisilla hoidoilla voidaan helpottaa oireilevan kudoksen tilannetta. On kuitenkin huomattava, että tällaiset keinot vaikuttavat enemmänkin alueelliseen kuormitukseen esimerkiksi kipeytyneessä kudoksessa. Keinoja on todella valtava määrä, ja kaikilla hoidoilla ja harjoitteilla on aikansa ja paikkansa.

Tärkeintä on tietää, mitä ja miten tekee!

Rasitusvammoihin saa apua osaavien ammattilaisten käsissä, eikä jokaisen tarvitse itse pähkiä ratkaisuja. En minäkään osaa autoa korjata, vaan käytän hommaan juuri siihen erikoistuneita ammattilaisia. Olemme kaikki erilaisia, ja tärkeintä on löytää jokaiselle oma, sopiva rytmi ja hoito. Hienointa olisi, jos asiat saisi kuntoon ennen kuin hermot ovat riekaleina ja kesä pilalla. Apua saa, kun sitä pyytää.

PS. Oma pohjekin parani, kun rytmitin harjoittelua ja otin paikalliset, manuaaliset hoidot apuun. Onneksi tajusin itse hidastaa vauhtia ja hoitaa pohkeen kuntoon ennen kuin ehti käydä pahemmin. Tällä kertaa selvisin säikähdyksellä, ja nyt mennään taas eteenpäin – toivottavasti vähän viisaampana. Toivottavasti sinä et tarvitse minun ammattitaitoani ja vältyt vammoilta. Jos kuitenkin käy vahinko, ja johonkin sattuu, niin Reino Nordinin sanoin: ” Silloin kun tarviit mua, täällä mä oon”.

Blogin kirjoittaja urheilufysioterapeutti Mikko Virtala pitää vastaanottoa SUHK Leppävaaran toimipisteellä. Varaa aika Mikolle. Mikon löydät Instagramista @mikkovirtala nimimerkin takaa ja yhteyden saat myös sähköpostitse mikko.virtala@suhk.fi