Hieronta - Bannerikuva

Minusta

Hei, voisinko minä olla sinulle sopiva fysioterapeutti?

Fysioterapeuttina vahvuuksiani ovat oivalluttaminen, asiakkaan vahvuuksien löytäminen, vuorovaikutus sekä rauhallinen ja kuunteleva ohjaustyyli. Minulle olet aina enemmän kuin oireesi ja diagnoosisi. Uskon, että jokainen meistä on itse oman kehonsa paras asiantuntija – rinnalle tarvitaan kuitenkin usein sopiva ammattilainen, jotta oivallat itse paremmin, miten kehosi toimii ja miksi. Olen naisten terveyteen ja urheiluun erikoistunut fysioterapeutti ja naisterveyden sanansaattaja. Äitiys- ja lantionpohjan fysioterapeuttina olen työskennellyt jo vuodesta 2016 lähtien. 

Pystyn auttamaan sinua, jos haluat välttyä rasitusvammoilta ja kivuilta liikkuessasi tai aloittaa juoksuharjoittelun järkevästi täysin nollasta, pitkän tauon tai synnytyksen jälkeen. Minua kiinnostaa lantionpohjan toimintahäiriöiden ja mielenterveyden yhteys sekä tutkitun tiedon levittäminen ihmisläheisellä ja ymmärrettävällä tavalla. Vastaanotolleni kannattaa tulla, jos haluat oppia tuntemaan omaa kehoasi paremmin ja saada rohkeutta käyttää sitä monipuolisesti – mahdollisista oireista (kipu, gynekologinen laskeuma, virtsankarkailu, vatsalihasten erkauma) huolimatta. Lantionpohjan fysioterapiassa erityisiä kiinnostuksen kohteitani ovat synnytysvauriot ja laskeumat. Olet tervetullut vastaanotolleni myös vatsan alueen leikkausten (esim. vatsanpeitteiden korjaus, abdominoplastia) tai gynekologisten leikkausten (esim. kohdunpoisto) jälkeen. Raskaana olevat tulevat tyypillisesti vastaan otolleni saadakseen ohjausta liikuntaan liittyviin asioihin sekä synnytykseen valmistautumiseen ja lantionpohjan rentouttamiseen. Osaan auttaa myös alaraajaoireissa, sopivien kenkien valinnassa sekä paljasjalkakenkiin liittyvissä kysymyksissä.

Äitiys- ja lantionpohjan fysioterapian lisäksi minulla on osaamista urheilufysioterapiasta – vastaanotolle ovat siis tervetulleita muutkin kuin kohdulliset. Pitkä lajitausta pesäpallon parissa sekä lisäkoulutukset ovat lisänneet ymmärrystä mm. olkapään, rintakehän, lantion ja jalkaterän toiminnasta. Aktiivivuosien jälkeen olen opetellut uuden tavan suhtautua liikuntaan ja liikun nykyisin säännöllisesti mutta fiiliksen mukaan hiihtäen, hölkäten, portaissa juosten, tanssien, painoja nostellen tai lajikokeiluja tehden.

Olen Suomen Äitiysfysioterapeutit ry:n perustajajäsen ja toiminut pitkään yhdistyksen sihteerinä ja puheenjohtajana. Pidän yllä ammattitaitoani osallistumalla säännöllisesti koulutuksiin, seuraamalla aktiivisesti fysioterapian tuoreimpia trendejä ja perehtymällä tutkittuun tietoon myös vapaa-ajallani. Asiakastyön lisäksi koulutan fysioterapeutteja ja muita terveydenhuollon ammattilaisia lantionpohjan ja naisten terveyden saloihin. 

Otan vastaan asiakkaita Espoon Niittykummun toimipisteessä. Palveluihini kuuluu fysioterapian lisäksi SUHK Maman ja Kipuaseman palvelut. Somesta minut löytää parhaiten Instagramista: @fysioheli ja @akkahealth. Tapaamisiin!

Naisten terveyteen liittyvä fysioterapia

Vireysvalmennus

Äitiysfysioterapia

Lantionpohjan fysioterapia

Urheilufysioterapia

Tuki- ja liikuntaelimistön fysioterapia

Arpi- ja faskiakäsittelyt

Leikkauksen jälkeinen kuntoutus

Pregnancy and Postpartum Athleticism Coach

heli.harsunen(at)suhk.fi

Kielitaito: suomi, englanti, ruotsi


Hinnasto

Fysioterapia ensikäynti 95 €

Fysioterapia 45 min 85 €

Fysioterapia 30 min 75 €

Lantionpohjan fysioterapia ensikäynti (75 min) 105 €

Lantionpohjan fysioterapia 60 min 95 €

Lantionpohjan fysioterapia 45 min 85 €

Fysioterapeuttinen jälkitarkastus 125 €

Äitiysfysioterapia ensikäynti 75 min 105 €

Äitiysfysioterapia 60 min 95 €

Äitiysfysioterapia 30 min 75 €

Hinnasto

  • Fysioterapeuttinen jälkitarkastus 125,00 €
  • Fysioterapia ensikäynti 95,00 €
  • Fysioterapia 45 min 85,00 €
  • Fysioterapia 60 min 95,00 €
  • Kipuasema Ensikäynti 95,00 €
  • Lantionpohjan fysioterapia ensikäynti 105,00 €
  • Lantionpohjan fysioterapia 45 min 85,00 €
  • Lantionpohjan fysioterapia 60 min 95,00 €
  • Raskaushieronta 45 min 60,00 €
  • Raskaushieronta 60 min 70,00 €
  • Raskaushieronta 90 min 100,00 €
  • Synnytyksen jälkeinen hieronta 60 min 70,00 €
  • Äitiysfysioterapia 30min 75,00 €
  • Äitiysfysioterapia 60 min 95,00 €
  • Äitiysfysioterapia ensikäynti 75 min 105,00 €

Minut löytää

Espoo – Niittykumpu

Feedback I’ve Received

Book now