Hieronta - Bannerikuva

Minusta

Moi! Olen Miikka, koulutettu hieroja. Toimin Kampin toimipisteessä, jossa tarjoan klassisen ja urheiluhieronnan lisäksi purentalihasten käsittelyä.

Hieronta rentouttaa kireitä lihaksia, lievittää kipua ja stressiä sekä parantaa unenlaatua. Purentalihasten käsittely puolestaan auttaa esimerkiksi, jos sinulla on päänsärkyä, öistä hampaiden narskuttelua tai kaulan ja pään alueen lihaskireyksiä. Vastaanotolleni voit tulla erilaisten kiputilojen vuoksi – tai ihan vain rentoutumaan hektisen arjen keskellä!

Valmistuin joulukuussa 2023 Suomen Urheiluhierojaopistosta koulutetuksi hierojaksi ja urheiluhierojaksi. Opinnot painottuivat vahvasti uusimpaan tutkittuun tietoon, joten nykyaikaiset hoitotekniikat sekä vahva anatomian ja tuki- ja liikuntaelinsairauksien tuntemus ovat suurimpia vahvuuksiani.

Opintojen aikana pääsin myös tekemään yhteistyötä huippu-urheilijoiden kanssa (mm. jääkiekko ja jalkapallo), joten minulla on valmiudet hoitaa myös aktiivisesti urheilevia asiakkaita.

Erityisiä kiinnostuksen kohteitani ovat erilaiset selkä- ja niskakivut sekä niiden hoito ja ennaltaehkäisy. Helmikuussa 2025 suoritin lisäkoulutuksen, jossa syvennyttiin erityisesti alaselkäkivun syihin ja hoitamiseen. Koulutuksessa opin paljon uusia tekniikoita selän alueen tutkimiseen, kipujen lievittämiseen, liikkuvuuden parantamiseen ja selän vahvistamiseen.

Tarvittaessa annan manuaalisen hoidon lisäksi myös ohjeita kotona tehtävään terapeuttiseen harjoitteluun.

Vapaa-ajallani tykkään viettää aikaa luonnossa, pyöräillä ja katsoa urheilua. Olen myös intohimoinen paljasjalkailija – kesäisin heitän kengät ja sukat nurkkaan ja annan maan tarjota jaloille luonnon omaa hierontaa!

LISÄKOULUTUKSET

•Purentalihasten käsittely -koulutus, huhtikuu 2024

•Lanne- ja rintarangan syventävä koulutus, helmikuu 2025

Lämpimästi tervetuloa!

Hinnasto

  • Purentalihasten hieronta 30 min 50,00 €
  • Purentalihasten hieronta 45 min 60,00 €
  • Purentalihasten hieronta ensikäynti (60 min) 70,00 €
  • Purentalihasten hieronta 60 min 70,00 €
  • Purentalihasten hieronta 90 min 100,00 €
  • Urheiluhieronta 30 min 45,00 €
  • Urheiluhieronta 45 min 55,00 €
  • Urheiluhieronta 60 min 65,00 €
  • Urheiluhieronta 90 min 95,00 €

Minut löytää

Helsinki – Kamppi

Feedback I’ve Received

Book now