
Minusta
Olen 26-vuotias koulutettu hieroja ja urheiluhieroja. Valmistuin kesäkuussa 2022 Tampereen Urheiluhierojakoulusta. Olen työskennellyt urheilijoiden parissa Ilveksessä huoltajan ja hierojan tehtävissä ja nykyään toimin päätoimisesti SUHK Tampereen sekä Tesoman toimipisteillä.
Urheilu on minulle tärkeä osa elämää. Olen harrastanut kaikenlaisia eri liikuntamuotoja lapsuudesta asti, joista koripalloa harrastin lähes 10 vuotta. Vapaa-aikani menee tällä hetkellä pitkälti kuntosalilla treenatessa, dartsia heitellessä sekä lenkkeillessä koirani kanssa.
Minulta löytyy erityisosaamista rintakehän ja hartiarenkaan toimintahäiriöistä, raajanivelten mobilisoinnista, urheilijoiden vammojen hoitamisesta sekä purentalihasten vaivoista. Olen myös kouluttautunut faskiakäsittelyyn ja lymfahierontaan.
Olen erittäin kiinnostunut ihmisen terveydestä ja hyvinvoinnista. Pyrin koko ajan lisäämään osaamistani jatkokouluttautumalla alalla. Olen sosiaalinen ja otan aina huomioon asiakkaan toiveet. Suunnittelemme asiakkaan kanssa yhdessä juuri hänelle sopivan hoitomuodon.
Minun käsittelyyni ovat tervetulleita kaikki!